sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Koeajo: Subaru Forester XS 2.0 TD

Otsikon kulkupeli on jo pitkään ollut itseäni kiinnostavimpien autojen top 5:ssä, joten innostus oli suuri, kun huomasin saavani tilaisuuden tutustua Subaruun tarkemmin.


Pieni kierros auton ympärillä ei juurikaan tuottanut minkäänlaisia yllätyksiä. Onhan tämäkin malliversio ollut markkinoilla jo muutaman vuoden. Tavaratilan lattia oli korkealla, joten tavaratila ei kokonaisuudessaan ollut  isoihin farmariautoihin verrattavissa, mutta lastenvaunuajasta ulos kasvaneiden lapsiperheiden viikonloppureissun romppeet sinne kyllä sopivat (tai ainakin meidän perheen ;)). Tavaratilan korkeutta syö täysikokoinen vararengas. Tavaratilasta löytyy koukkuja tavaran sitomiseen ihan riittävästi ja pari virran ulosottoa esim matkajääkaappia varten. Takapenkit saa kaadettua kätevästi kahdessa osassa tavaratilassa olevista napeista.
Ajoasento löytyi helposti, kiitos riittävien penkin ja ratin säätömahdollisuuksien, sekä sen, että japanilaisperäisiin autoihin tottunut löytää kaikki säätöhanikat tutuista paikoista. Takapenkilläkin oli riittävästi tilaa. Kun ajoasento oli säädetty 180cm:lle kuljettajalle sopivaksi, sopi takapenkille samankokoinen matkustaja ilman tilaongelmia. Istuin itsessään oli perusistuin, tarjoamatta mitään uskomatonta tukea tms. elämystä, mutta ei lyhyen koeajon aikana mitenkään ärsyttänytkään. Hallintalaitteet olivat hyvin saatavilla ja erityisesti rattiin integroidut radion ja cruiserin säätimet miellyttivät minua. Lämmityslaitteen säätimien värimaailma oli sellainen, että ainakaan minä en kuljettajana ollessani äkkivilkisulla aina huomannut säätimen asentoa.
Virran ulosottoja oli riittävästi myös edessä ja aux-liitinkin löytyi. Soitin toisti myös mp3:a, eli myös viihdepuolen perusasiat olivat kunnossa.



Ja sitten ajamaan...

Koeajolenkkini (n 40km) sijoittui teille, jotka eivät ole tienhoitoluokituksen kärkipäässä. Näin ollen 4wd:n olisi pitänyt näillä teillä kuin kotonaan... ja olihan se. Kulku oli vakaata, vaikka tiellä oli uria, paikoitellen enemmän lunta yms talvisia haasteita. Polkimet olivat ensialkuun hieman tunnottoman kevyet, mutta niihin tottui nopeasti. Moottori vääntö on hyvä (350Nm/ 1800-2400rpm) ja sen tuntee kyllä ajossa. Erityisesti se, että tätä dieseliä pystyi myös kierrättämään hieman pidemmälle ilman, että moottorin vääntö romahtaisi siinä noin 3000rpm:n jälkeen, yllätti positiivisesti pitkän linjan bensa-kierroskonekuljettajan. Mikään raketti Forester ei ole, mutta eipä sitä toisaalta urheiluautoksi ole tehtykään. Käytännön tarpeisiin suorituskyky on varsin riittävä. Moottoriäänet oli saatu pysymään ohjaamon puolelta poissa ja rengasmeluakaan ei kuulunut häiritsevästi, tosin tästä ei voi vetää isompia johtopäätöksiä lumisen tienpinnan vuoksi.
Kuten jo aiemmin mainitsin, ajotuntuma oli vakaa ja "nimismiehen kiharat" ja muut tien epätasaisuudet eivät autoa paljoa hetkauttaneet. Ainoa isompi yllätys alustassa oli se, että maantienopeudessa isommat heitot Forester otti selvästi pehmeämmin (ranskalaisittain) kuin japanilaismerkit yleensä. Hitaammassa vauhdissa tätä ei huomannut.

Subaru eteni reilun parinkymmenen cm:n pehmeässä lumessa kohtuullisesti, mutta mikäli tiedossa on kuvan kaltaista ajoa enemmältikin, niin suosittelen harkitsemaan alennusvaihteella varustettua versiota (Foresterin bensaversio...). 

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan Forester oli mielenkiintoinen kokemus, eikä auton "haluttavuus" kärsinyt minun kohdallani lähemmästä tutustumisesta. Toisaalta, ei ainakaan vielä nostanutkaan Subarua niin korkealle, etteikö muitakin vaihtoehtoja voi vielä vakavasti harkita :). Kaikkein positiivisin yllätys oli koeajolenkin kulutus. Vaikka 40 km:n lenkki sisälsi lumessa kahlausta, kiihdytyksiä yms kokeiluja, niin koeajolenkin kulutus Subarun oman mittarin mukaan oli 6,6l/100km!!! Vaikka tämä onkin valmistajan kalibroiman mittarin lukema, on se korkeahkoksi, jatkuvalla nelivedolla varustetuksi autoksi uskomattoman pieni.


Minun näkemykseni on, että Subaru Forester on kokeilemisen arvoinen vaihtoehto CR-V:tä, Rav4 tai muuta vastaavaa citymaasturia harkitsevalle. 

Plussat:
- kulutus
- moottorin vääntö (varsinkin korkeammilla kierroksilla)

Miinukset:
- alennusvaihteiston puuttuminen
- tavaratilan korkeus 



maanantai 13. helmikuuta 2012

Autotunnistusta

Oletko omasta mielestäsi hyvä tunnistamaan autoja? Käy täällä testaamassa taitojasi. Kuvia ja oikeita vastauksia lisätään aika ajoin...

lauantai 11. helmikuuta 2012

Polttoaineiden hinta

Kalleinta koskaan tankkaamaani bensiiniä, 11.2.12 Rovaniemellä